Julkaisuja maailmalle– myös diginä

Julkaisut

Palvelumme

Tulossa

Kauppa

A-Press Digital julkaisee ja kustantaa useita omia suunnittelemiaan lehtiä, kirjoja ja muita painotuotteita printti- ja digitaalisessa muodossa. Toteutamme erilaisten toimialojen yrityksille mm. PR-julkaisuja, yrityslehtiä, tuotekatalogeja sekä esitteitä.
Missiomme on myös edistää suomalaisen työn tunnettavuutta maailmalla erilaisten erikoisjulkaisujen avulla. Haluamme näin omalta osaltamme olla mukana tukemassa suomalaisen työn ja osaamisen vientiä maailmalle.

FinnArc

FinnArc on kansainvälinen kirja suomalaisesta arkkitehtuurista. Kirja kertoo tarinan muodossa arkkitehtien ja arkkitehtitoimistojen oman näkemyksen siitä, miten heidän parhaat työnsä syntyivät. Tarinoihin liittyvät rakennukset ovat sekä henkilökohtaisia taidon näytteitä että ryhmätyönä toteutettuja lopputuloksia.

Space Design

Space Design kertoo suomalaisten sisustusarkkitehtien työstä ja työnäytteistä tarinoiden ja kuvien muodossa. Tarinat tutustuttavat lukijansa sisustusarkkitehtien suunnittelutyön sydänjuurille, esitellen suunnittelutyön inspiraationlähteitä sekä tekijöidensä omaa kädenjälkeä.

Vieraile kirjakaupassamme

27

vuotta kustannusalalla

0
lehti­konseptia
0
julkaisua
0
sivutaittoa

Kokemus vailla vertaa

Me tiedämme, kuinka tehdään houkuttelevia ja elämyksellisiä julkaisuja, joihin rakastutaan. Olemme suunnitelleet ja toteuttaneet erilaisia konsepteja jo yli 20 vuotta. Meille on tärkeää, että lukijamme viihtyvät julkaisujemme parissa ja kokevat niiden sisällön mielekkääksi. Olemme tarinamme alusta asti uskoneet vahvasti siihen, että lehden tai kirjan tulee olla ulkoasultaan houkutteleva ja korkealaatuinen sekä sisällöltään mielenkiintoinen ja koukuttava.
Teemme julkaisuja rakkaudesta sisältöön. Tarjoamme tietoa, viihdettä ja elämyksiä, sinulle.

Meiltä saat julkaisun koko tuotantokaaren

Konseptointi

Ideasta valmiiseen konseptiin. Luomme raamit julkaisulle, jotta sen tekeminen helpottuu ja sen lukeminen on miellyttävää. Määrittelemme julkaisun viestinnälliset tavoitteet ja tavoitellut kohderyhmät sekä rakennamme perustan kiinnostavalle sisällölle.

Toimitus ja tuotanto

Kun konsepti on hiottu ja valmis, on helpompi lähteä tuottamaan sisältöä. Kokeneet toimittajat ja huippukuvaajat yhdessä taitavien taittajien kanssa luovat aiheesta riippumatta julkaisuja, joihin rakastutaan ja jotka eivät jää kahvipöydälle lojumaan.

Graafinen suunnittelu

Jokainen julkaisu tarvitsee aiheeseen sopivan ulkoasun. Vuosikymmenten kokemus kansainvälisen tason taitoista takaa näyttävän lopputuloksen. Noudatamme yrityksen graafista ilmettä tai luomme sen tyhjästä, aina typografiasta kuvitukseen.

Oletko kiinnostunut omasta julkaisusta?

Julkaisuja vuosien varrelta

Ostoskori0
There are no products in the cart!
Jatka ostoksia
0